sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivän pentutapaaminen


Tänään kokoonnuimme Duita (nyk. Hippa) lukuunottamatta
koko pentueen voimin pieneen, epäviralliseen pentutapaami-
seen Espoossa. Lapsukaiset eivät tietysti olleet ehtineet
juuri muuttua reilussa viikossa, mutta oli ihanaa nähdä,
kuinka omiin omistajiinsa leimautuneita ne olivat. Kaikilla
on mennyt uusissa kodeissa hienosti, ja osa on ollut peräti
täysin sisäsiistejä alusta asti! Se on jo aika uskomatonta,
kun meidän nykyinen asuntomme ei harmikseni antanut
mahdollisuutta kovin hyvään sisäsiisteyden harjoitteluun.

Alla muutama kuva pennuista. Viimeisen kuvan Tinistä,
eli Peipposesta (myöh. Kika), otti Panchin eli Passon
omistaja Milka, kun oma kamerani oli jo aivan linssit
huurussa. Kiitos siis kuvasta ja lisäkamerana olosta!














Ei kommentteja :

Lähetä kommentti