Esittely





Olen loviisalainen mutta turkulaistunut 24-vuotias opiskelija–koiraharrastaja. Pikkukaupungissa varttuessani tutustuin 13-vuotiaana koiraharrastuksiin ensimmäisen koirani, cavalier kingcharlesinspanieli Saran kanssa. Sara muutti meille aikuisena koirana, ja aloitin sen kanssa heti agilityn paikallisessa seurassa, Loviisan seudun koirissa. Vaikka seurassamme ei juuri kisattu, blogituttujen ja DVD:iden kannustamana aloin harjoitella myös itsenäisesti tavoitteellisemmin ja kiinnostuin kilpailemisesta. Samalla tutustuin moniin nykypäivän parhaimpiin ystäviini. Vuotta myöhemmin aloin kouluttaa uutta koiraamme, Saran pentua Finaa, agilitykoirakseni. Laji vei minut täysin mukanaan, vaikka sen ohella treenasimme myös tokoa ja temppuja ja kävimme näyttelyissä. Koirat olivat alusta asti minun ja neljä vuotta itseäni nuoremman siskoni vastuulla lähes yksinomaan muuten kuin taloudellisesti. Innostus ei lopahtanut alun jälkeen, vaan koirista tuli olennaisin osa minua.





Myös siskoni innostui hetkeksi agilitystä ja Finan omistajuuteen vedoten ottikin jossakin vaiheessa Finan harrastuskoirakseen. Siinä vaiheessa sydänvikainen Sara joutui jo lopettelemaan kisauraansa, ja sain uudeksi harrastuskoirakseni bordercollie Rillan. Rilla jouduttiin kuitenkin suureksi järkytyksekseni lopettamaan jo nuorena synnynnäisen selän ahtauman vuoksi. Vain vähän aiemmin olin muuttanut sen kanssa yksin Helsinkiin. Muutenkin siis uudessa elämäntilanteessa nuoren, aktiivisen ja juuri kisavalmiin koiran loppuelämän lepuuttaminen tuntui hirveältä. Kukaan ei kuitenkaan arvannut, että Rillan tilanne olisi pahentunut äkkiä, vaan sen piti elää vielä monta vuotta. Lopulta jouduimme saattelemaan sinisen vesipedon viimeiselle matkalleen vain muutaman kuukauden kuluttua diagnoosista, kun mitkään hoidot eivät auttaneet ja oireilu vaan jatkui pahempana.





Koiraharrastus on muodostanut lähes koko sosiaalisen elämäni ja vapaa-aikani koiramaailman ensi kosketuksesta lähtien, mutta Rillan kuoleman jälkeen pelkäsin uuden koiran ottamista. Paitsi taloudellinen pärjääminen opiskelujen ohella, minua huoletti myös uuden pennun mahdolliset tuhot ja se, ettei kukaan voisi taata senkään olevan terve. Harkitsin myös useaa muuta harrastuskoirarotua. Ennen uuden koiran ottamista sain kuitenkin kilpailla pari vuotta Finan kanssa Hurttaharrastajissa ja taas Loviisan seudun koirissa. Agilityssä nousimmekin kolmosiin ja pääsimme jopa SM-finaaliin 2013 ensimmäisenä loviisalaisseuran edustajana koskaan. Tokossa saimme puolestaan pari ykköstulosta alokasluokasta.

Lopulta uuden koiran suhteen tuttu rotu vei voiton, ja kasvattaja Miikku oli ainoa, jonka apuun uskalsin luottaa – tuli mitä tuli. Niinpä sain hurjan tykkikoira Hoinan ja paria vuotta myöhemmin vielä hassun Chhainan! Kummankin koiran emän olin nähnyt useasti pennusta aikuiseksi asti, ja Miikusta on vuosien aikana tullut luotettava ystäväni, joten mistä muualtakaan olisin koirani hankkinut? Tulevaisuudessa toki haaveissa on sitten myös oma kasvatti lauman jatkoksi.





Koiramme elävät täysin kotikoirina, nukkuvat sohvalla, ulkoilevat kanssamme taajamassa ja metsissä, tulevat mukaan lähes kaikille lomareissuillemme ja lohduttavat lämmöllään pahoina päivinä. Nepalilaisen avomieheni ja koirien kanssa harrastamme myös patikointia. Lisäksi molempien nykyisten bordercollieideni kanssa kilpailen tosiaan agilityssä, ja Hoinan kanssa pääsimme myös Suomen Agilityliiton Topteamiin 2015–2016. Tokoa olen harrastanut "pakollisena sivuaineena" kaikkien paitsi Chhainan kanssa, mutta laji on jäämässä yhä enemmän kisamielessä taka-alalle, kun agility valtaa alaa. Nautin myös kouluttamisesta, ja voisin kuvitella tekeväni sitä työksenikin joskus tulevaisuudessa! Sitä ennen tavoittelen kuitenkin ammattia kotimaan monikulttuurisuuden ja/tai psyykkisen valmennuksen parissa.







Hyvä kasvattaja tekee huolellisia valintoja ja huomioi päätöksissään niin koiran luonteen, terveyden kuin rakenteenkin. Hyvä kasvattaja osaa tarkastella valintojaan kriittisesti ja on aina avoin uusille ajatuksille. Hyvä kasvattaja on aidosti kiinnostunut kasvattiensa kuulumisista ja näkemisestä sekä uskaltaa myös kertoa vastoinkäymisistä tai epäonnistumisista, koska niitäkin sattuu kaikille. Elävistä olennoista ei voi koskaan parhaallakaan ennakoinnilla taata terveitä tai täydellisen luonteisia, kun vaikuttimina ovat niin geenit kuin ympäristökin sekä näiden vuorovaikutus. Lähtökohtaisesti mielestäni on myös epärealistista väittää, ettei omissa koirissa tai kasvateissa olisi mitään vikaa. Kaikissa koirissa on ominaisuuksia, jotka ainakin joidenkin toisten mielestä ovat huonoja puolia, koska kullakin on mieltymyksensä ja koiranhankintasyynsä. Mitä avoimempi ilmapiiri on, sitä totuudenmukaisemmin jokainen pystyy punnitsemaan vaihtoehtoja ja niiden sopivuutta juuri itselle.

Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, reippaita, hyväpäisiä ja rotumääritelmän mukaisia bordercollieita rakastetuiksi ystäviksi ja harrastuskavereiksi. Haluan olla kuvailemani hyvä kasvattaja, ja toivonkin, että kasvattieni omistajat tukevat minua tässä tavoitteessa tutkituttamalla koiransa terveyden mahdollisimman monipuolisesti sekä jakamalla rehellisesti kuulumisiaan niin hyvässä kuin pahassa. Näin saan arvokasta tietoa valintojeni seurauksista ja toisaalta kasvattini omistajat voivat luottaa saavansa minun tukeni silloinkin, jos jokin tuntuu hankalalta. Otathan siis yhteyttä, mikäli haluat yhdeksi tulevien pohojalaasten uhoojien omistajaksi ja sinullekin rodun terveys ja luonne sekä avoimuus ovat tärkeitä asioita pennunhankinnassa!


Bea Snellman, Turku
minoonsittebc [at] outlook.com